Jep. Arvasin. Ei yhtään kävijää. Hukun tänne muiden wanna-be-kirjoittajien joukkoon. No, se oli odotettavaa. Eikä minulla ole taaskaan mitään sanottavaa.

Iltapäiväkahvihuone all over again.

Käyn joskus kahvilla työkaverin kanssa. Siis kun se lähtee kahville, kuljen perässä kuin koira. Kahviajan lähestyessä tarkkailen sitä salaa sermin takaa, että koska se päättää pitää paussin, ja seuraan kahvihuoneeseen. Se on kova puhumaan. Sillä on aina jotain hauskoja tarinoita ja mukavia juttuja. Kaikki kerääntyvät sen ympärille. Minä siinä sitten istun innoissani ja kelaan päässäni hyvää kommenttia. Yleensä aivojeni saatua sellaisen aikaan, on jo siirrytty seuraavaan aiheeseen. Ja minä vain hymyilen ja nauran oikeissa paikoissa. Jos saan suuni avattua, kiusaantunut hiljaisuus ympäröi seurueen, kunnes joku siirtää taas keskustelun keveämpiin aiheisiin. Punastun, puren kieltäni ja vaikenen. Hymyilen taas kvasi-innostuneesti oikeissa kohdissa.

Kahviajan lähestyessä yleensä alkaa kuhina. "Tulkaa kahville! Tule sinäkin kahville!" kuuluu käytävillä. Minua ei kukaan pyydä. Jostain syystä minua pitäisi pyytää erikseen. Olisi eri asia, jos joku edes joskus pyytäisi minua erikseen. Olenhan minä ihan muiden ohjailtavissa, myönnetään. Jos joku joskus sanoisi, että älä sinä ainakaan kahville tule, en tietenkään menisi. Niin yksinkertaista se on. Helpointa on luikkia hissien takaa kahvipöytään, täyttää muki nopeasti siitä sellaisesta pumpattavasta kahvitermospullosta (mikä minun onnellani on siinä vaiheessa tyhjä ja päästää epämiellyttäviä, huomiota herättäviä ääniä sitä pumpattaessa. Siinä vaiheessa on tapana odottaa, että joku tuo uuden termospullon tai menee keittämään lisää kahvia, mutta silloin joutuu istumaan pöytään ja harjoittamaan small talkia - minun tapauksessasi istumaan ikävästi tuppisuuna) ja palata takaisin työpöydän ääreen. On niin paljon hommia, ettei ehdi istuskelemaan. Sitten etsin sellaisen nettisivun, joka näyttää kauempaa joltain töihin liittyvältä.

Viime viikon työkaveri oli lomalla. Yhtenä päivänä uskaltauduin kahvihuoneeseen ilman mentoriani (toisina päivinä pidin kahvitaukoni eri aikaan muiden kanssa). Kahvihuoneessa kävi sama porukka, mutta nähtyään minut yksinäni istumassa, hiljaa mutistujen tervehdysten jälkeen he täyttivät kahvimukinsa ja palasivat työpisteisiinsä. Se oli lyhyt kahvipaussi se.